Carestep 5 vuotta

Tänään, 1.12.2025, Carestep juhlii viiden vuoden merkkipaaluaan.

Viisi vuotta sitten käynnistyi tarina, jonka ytimessä on yksi ajatus: siivousalan kautta voidaan rakentaa parempaa ja tasa-arvoisempaa työelämää. Juhlavuoden kunniaksi teemme aikamatkan menneisiin vuosiin.

2020 – Ajatus perustamisesta syntyy

Vuonna 2020 Greenstepin Espoon Keilaniemen toimistolla huomattiin, että kasvavan organisaation siivouspalvelut eivät enää vastanneet tarpeita. Samalla syntyi oivallus: siivousalalle voitaisiin rakentaa yritys, joka ei tavoittele voittoa omistajilleen, vaan hyvää yhteiskuntaan.

Carestep syntyi vastauksena kysymykseen, miten konkreettisesti voidaan auttaa niitä, joiden tie työelämään on kohdannut esteitä syystä tai toisesta – esimerkiksi kielitaidon puutteen vuoksi tai haastavan elämäntilanteen kohdatessa”, kertoi silloinen hallituksen puheenjohtaja Heli Häyrynen vuonna 2020.

Näin syntyi Carestep, yhtä aikaa käytännön ratkaisuna sekä osaksi Greenstepin vastuullisuustyötä.


Marraskuussa 2020 perustettu yritys pääsi hyvin vauhtiin koronapandemiasta huolimatta. Jo alkuvaiheessa oli selvää, että tavoitteet ulottuvat paljon siivouspalveluja pidemmälle. Carestep halusi kasvaa, jotta yhä useampi voisi saada vakaan työn, oikeudenmukaista palkkaa, koulutusta ja konkreettista tukea omien opintojen ja urahaaveiden eteenpäin viemiseksi.

Greenstepin perustaja Tore Teir ja koko organisaatio tarjosivat Carestepille vahvan tukijalan – arvopohjan, ammatillisen tuen ja yrityskulttuurin, joka kannustaa vastuullisuuteen.

2021 – Ensiaskeleita ja mission vahvistamista

Carestep aloitti ensimmäisen toiminnan vuotensa. Aloimme tarjoamaan vakituista työtä siivousalalla, mutta ennen kaikkea ponnahduslaudan tuleville urille. Koulutus, kieliopinnot, ammatillinen ohjaus ja henkilön omiin tavoitteisiin räätälöidyt polut muodostivat Carestepin työn ytimen. Tavoite ei ollut vain kouluttaa siivousalan osaajia, vaan tukea jokaista kohti juuri hänelle sopivaa tulevaisuutta – Carestepillä tai sen ulkopuolella.

”Jotta Carestepin tärkeä missio toteutuisi ja voisimme tehdä tuntuvan sekä pysyvän positiivisen vaikutuksen yhteiskuntaamme, meidän on tärkeä kasvaa mahdollisimman suureksi. Vain mahdollistamalla mahdollisimman monelle työpaikan Carestepillä, ja sitä kautta mahdollisuuden saada ammattitaitoista koulutus- ja uravalmennusta sekä suoranaista tukea opiskeluihin, pystymme saavuttamaan tavoitteemme”, totesi Carestepin silloinen toimitusjohtaja Joakim Hildén vuonna 2021.

Carestep 2021
Carestepin alkuvuosina toimitusjohtajana toimi Joakim Hildén.


2022 – Uusi johto ja vauhdikas kasvu

Vuosi 2022 toi mukanaan muutoksia ja kasvua. Yritystä alkuvaiheessa luotsannut Joakim Hildén siirtyi uusiin tehtäviin, ja toimitusjohtajana aloitti palvelualalta vahvan kokemuksen kerryttänyt Helena Sopen-Luoma.

Vuoden aikana asiakasmäärä kaksinkertaistui ja uusia siivouskohteita käynnistettiin. Tiimi tuplaantui ja mukaan liittyi myös sodan jaloista Suomeen saapuneita työntekijöitä. Myös uusi siivouspalvelupäällikkö aloitti, vahvistaen kasvavaa organisaatiota entisestään.

Vuonna 2022 onnistuimme toimintamme ytimessä: työntekijöidemme koulutus- ja urapolkujen tukemisessa. Yhden työntekijämme opinnot etenivät niin hienosti, että hän valmistui tradenomiksi (AMK) kesän alussa. Lisäksi toinen työntekijämme suoritti tuellamme oppisopimuksen kautta puhtausalan ammattitutkintoon kuuluvan osatutkinnon – tärkeä askel kohti ammattiosaamisen syventämistä.

Lisäksi Carestepin pitkäaikainen haave toteutui, kun syksyllä 2022 aloitettiin ensimmäinen oma työpaikkasuomi-kielikurssi.

Vuonna 2022 Carestepiä alkoi luotsaamaan Helena Sopen-Luoma


2023 – laajenevaa asiakastyötä ja onnistumisia koulutuspoluilla

Vuonna 2023 Carestep palveli entistä monipuolisempia toimitiloja pienistä toimistoista varastoihin ja lounasravintoloihin. Yhteistyö sekä pitkäaikaisten että uusien vastuullisuuteen sitoutuneiden asiakkaiden kanssa syveni.

Koulutuspoluilla koettiin useita onnistumisia. Yksi vuoden hienoimmista tarinoista oli työntekijä, joka Carestepin avulla kautta perusti oman yrityksensä.

Keväällä päättyi myös syksyllä 2022 alkanut suomen kielen kurssi, jossa osallistuneet työntekijämme etenivät alkeista A1-tasolle. Tämä oli merkittävä askel monelle työpolun rakentajalle.

2024 – Vastuullisuuden vahvistamista ja yhteisön hyvää

Vuosi 2024 toi mukanaan lisää asiakkaita, jotka halusivat tukea vastuullista ja vaikuttavaa siivousalan toimintaa. Kasvun rinnalla toteutimme useita tärkeitä kehitysaskelia.

Alkuvuodesta julkaistu vastuullisuuskatsaus kokosi yhteen toimintamme sosiaalisen, ympäristö- ja hallinnointivastuun sekä selkeytti tavoitteitamme tuleville vuosille. Henkilöstön hyvinvoinnista saimme vahvistusta henkilöstökyselystä, johon osallistui 85 % työntekijöistämme ja jonka keskiarvo 4,6/5 kertoi tiimimme viihtyvän ja voivan hyvin. Asiakastyytyväisyyskysely vahvisti, että kehitystyö näkyy myös palvelun laadussa: kesän kyselyn kokonaistulos oli erinomainen 3.5/4.

Myös ympäristövastuussa otimme askeleen eteenpäin: Espoon toimistosiivouksessa käyttöön otettu Avatar-puhdasvesijärjestelmä vähensi perinteisten kemikaalien käyttöä jopa 90 %, ja teki arjen siivouksesta entistä ekologisempaa.

Vuoteen mahtui tietysti myös työntekijätarinoita. Tarjosimme uusia urapolkuja ja mahdollisuuksia, joista erityisen ilahduttava esimerkki oli Aminur. Ennen Carestepille tuloaan Aminur oli joutunut tekemään palkattomia työharjoitteluja eri yrityksissä, ja sai vain 15 euron lounasrahan. Meillä hän pääsi kesälomasijaiseksi ja sai oppisopimuksen, jonka avulla hän kartutti työkokemustaan, suoritti tutkintoonsa kuuluvia opintoja ja nautti samalla säännöllisestä palkasta.

Vuosi 2024 vahvisti osaltaan sitä, miksi Carestepin työ on merkityksellistä, ja kuinka pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia.


2025 - Haluamme edistää vastuullisempaa siivousalaa

Vuonna 2025 liityimme Puhtausala ry:n jäseniksi vahvistaaksemme yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa. Haluamme olla mukana edistämässä parempaa, ammattimaisempaa ja vastuullisempaa siivousalaa sekä pysyä kehityksen aallonharjalla yhdessä muiden edelläkävijöiden kanssa.

Vuonna 2025 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Otto Lehtipuu, joka kuvaa Carestepin merkitystä näin:

“Carestepin tarjoamalle siivouspalvelulle on yhä vahvemmin kysyntää, kun yritykset haluavat varmistua sopimuskumppaniensa vastuullisuudesta. Erityisesti ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden asema Suomessa on syystäkin noussut julkiseen keskusteluun. Carestep auttaa asiakasyrityksiä toteuttamaan vastuullisuusperiaatteitaan käytännössä.

Viidessä vuodessa Carestepin toimintamalli on vakiintunut. Seuraavaksi tavoitteena on laajentaa asiakaspohjaa ja sitä kautta lisätä myös toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. ”

Ollaksemme läpinäkyviä työssämme raportoimme vastuullisuudestamme myös vuonna 2025. Carestepin vastuullisuutta tarkasteltiin osana koko Greenstep-konsernin vastuullisuusraporttia. Raportti kokoaa yhteen konsernin sosiaalisen, ympäristö- ja hallinnointivastuun sekä kuvaa myös Carestepin työn vaikutuksia. Lue raportti täältä.


Viisi vuotta kasvua, vaikuttavuutta ja toivoa

Carestepin matka on vasta alussa. Viidessä vuodessa olemme näyttäneet, että siivousalalla voidaan luoda uusia mahdollisuuksia, tukea oppimista ja muuttaa ihmisten elämän suuntaa.

Seuraavat vuodet tuovat varmasti uusia haasteita, mutta myös valtavasti mahdollisuuksia jatkaa työtä paremman, oikeudenmukaisemman ja vastuullisemman työelämän puolesta.

Onnea Carestep ja kiitos jokaiselle, joka on ollut osa tätä matkaa!

Kaikki artikkelit

Katso kaikki artikkelit